Sharepoint Design

Wikicampus

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Olemme Turun ammattikorkeakoulussa 2008 toteuttamassa uutta intranet-järjestelmää MS SharePoint Serverillä. Tällä sivustolla voidaan käydä keskustelua uuden intran tavoitteista ja toiminnallisuuksista. keskustelun tueksi voit tuoda esille mahdollisia lähteitä, mutta se ei ole mitenkään välttämätöntä. Paina 'muokkaa' ja tuo esille ajatuksesi.

Peruskysymys lienee millainen on tai voisi olla opiskelijan/opettajan/tutkijan/kehittäjän sähköinen maailma kokonaisuudessaan ja voisiko Sharepointista olla välineeksi tuon maailman koostamisessa? Internet ja muutkin tietoympäristöt ovata kehittymässä samaan aikaan sekä yksilöllisempään että yhteisöllisempään suuntaan. Yksilöllisyys merkitsee räätälöintiä itselle sopivaksi. Yhteisöllisyys taas edellyttää asioiden jakamista muiden kanssa. Yhä useammin kuitenkin ihmettelemme koska minkin kerkiämme.

Ajanhallinnan tukemista voidaan pitää keskeisenä tehtävänä tietoympäristön kokonaishahmotuksen ja jakamisen ohella. Jospa sharepoin- hankkeemme nimi olisikin 'Kalle' eikä 'Intra'?


Tavoiteltavat aktiviteetit

  • ajanhallinta
  • interaktio
  • ryhmätoiminta
  • dokumenttien ja muiden objektien jakaminen tarvittaessa yli organisaatiorajojen

(yhteistyökumppanuus)

  • mahdollisuus myös ammatilliseen yksityisyyteen
  • varmuuskopiointi


Näkökulma

  • Sharepoint tilana verkostojen solmukohdissa (fyysinen t, sosiaalinen t., virtuaalitila, mentaalitila. vrt esim. Andriessen & Vartiainen 2006, Mobile Virtual Work. Springer)


Toivottavia ominaisuuksia:

  • sähköposti-integraatio
  • mahdollisuus rakentaa sähköinen portfolio ja henkilökohtainen oppimis/-työskentely-ympäristö (vähän samaan tapaan kuin esim. iGoogle)
  • dokumenttien jakotoiminto, tarvittaessa myös netin yli
  • verkkoneuvottelun integrointi
  • tag-toiminto (tag cloud tms.)
  • eFeedback system & kyselyt
  • integraatio optimaan, wikicampukselle, blogeihin, winhaan, tilipussiin (opetuksessa ja hallintotoimissa tarvittaviin välineisiin)
  • integraatio henkilökohtaisiin yksityisiin välineisiin (vaikka omana välilehtenään) Pankkiyhteys, Facebook, harr.tilan varaukset, vertaissivut ym. (Jones et al 2006).

Mahdollistamalla pääsy näihin henkilökohtaisiin toimintoihin yksilö sitoutuu tiiviimmin uuden välineen käyttöön ja siksi niillä on suuri merkitys. Ammattilaiset käyttävät useimmin niitä verkkovälineitä, joista pääsee sähköpostiin, pankkiin, matkanhallintaan, vertaissivuille verohallintoon ja Hesarin sivuille.



Ryhmittely

kalenteri

  • kalenteriin asiantuntija merkitsee tehtäviä, tapahtumia, paikkoja ja ihmisiä
  • perusasioita tuntuisivat olevan: aika, paikka, ihmiset

Työpöytä

  • käyttäjä voi itse muokata sivunäkymän, johon voi liittää haluamansa ominaisuudet, toiminnot, työkalut ja linkit
  • käyttäjä voi jakaa haluamiaan dokumentteja haluamallaan tavalla (jakamisalue?)

Prosessit

  • muodostaa intran ytimen
    • prosessisivun teksti
    • prosessikortti
    • tarkistuslista
    • prosessikaavio
    • neuvonta
    • palautekanava => palautteiden kerääntymispaikka (tarvitaanko prosessiviestinnän prosessikaavio? Entä palautteiden prosessikaavio?)


Toimipiste

  • Toimipisteen yhteiset asiat
  • toimipisteessä olevat koulutusohjelmat ja toiminnot


Tulosalue

  • Koulutusjohtajan tiedotukset
  • Koulutuspäällikön tiedotukset
  • interaktio?


Koulutusohjelma

  • EHOPS


Uutiset

  • Viikkotiedote
  • Ilmoitustaulut
  • Kalenteri
  • sisäiset tiedotustilaisuudet
  • Verkkolehti


Benchmarking

  • Google sites artikkeli
  • http://sites.google.com/
  • Etu: "Sharepointin tapaan käyttäjät voivat luoda ja pääosin hallinnoida sivuja itse, ilman it-henkilöstön tukea. Google Sites vie ajatuksen vielä pidemmälle siinä mielessä, että kun koko palvelu on Googlen ylläpitämä, ei yritykselle jää edes palvelinohjelmiston ylläpidon vaivaa."
  • Tampereen yliopiston vetämässä eKlusterissa Moodle näyttäisi olevan keskeinen intranetin rakennusväline.

Tästä asiasta enemmän esim. ismo isopussun nettisivuilla: http://www.uta.fi/~ismo.isopoussu



Lähteitä


Andriessen, J.H.E. and Vartiainen M. (eds). Mobile Virtual Work. A New Paradigm? Springer Heidelberg 2006.

Jones, A. and Preece, J. (2006). Online communities for teachers and lifelong learners: a framework for comparing similarities and identifying differences in communities of practice and communities of interest. Int. J. Learning Technology, Vol 2, Nos 2/3, pp.112-137.


Henkilökohtaiset työkalut