Keskustelu:KEVER

Wikicampus

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Metodologia-seminaari 28.5.08 Hämeenlinnassa

Metodologia seminaari järjestettiin jo 7. kerran. Se on siis vanhempi kuin KeVer-hanke: metodologia-teeman ympärillä oli kokoontunut LAMKin, Kajaanin ja Helia-ammattikorkeakoulun henkilöitä jo 1990-luvun loppupuolella. KeVerin synnyttä ryhmä tuli osaksi KeVer-hanketta. Metodologia-seminaari järjestettiin tälläkin kertaa yhteistyössä pedagogiikka- ja filosofia-ryhmien kanssa.

Seminaarissa kuultiin kolme alustusta - Hannu Kotila: Opettajan työn historiaa: opetusta, tutkimista ja kehittämistä - Jyrki Konkka: Asiantuntijatieto ja sen luotettavuus - Arto Mutanen: Tutkimus- ja kehittämistoiminnan ennakko-olettamuksista.

Alustusten lisäksi oli neljä sessiota, joissa kuultiin seuraavat esitykset: - Terhi Laine: Sosiaalialan työn modaalisuus ja asiakkaan subjektiasema työntekijöiden tulkitsemana - Lea Hennala: Innovaatioprosessit ja oppiminen - Jukka Sirviö: Holistinen ja partiaalinen integraatio - Jyrki Suomala: Mitä somaattisten merkkien hypoteesi merkitsee amk-metodologialle - Irja Leppisaari: Koulutuksen, tutkimus- ja kehitystyön ja aluekehityksen triangulaatio - vahvistuva trendi AVERKOn verkkopedagogisessa tutkimuksessa - Marja Louhija: Draamamenetelmät ja tieto - tieatterin ja teknologian kohtaamisia - Reima Raijas: Musiikin mahdollisuudet amk:ssa.

Nyt toivon, että te seminaarissa mukana olleet kirjaisitte tälle sivulle muutaman mieleen jääneen asian, esittäisitte kysymyksiä alustajille tai pohtisitte seminaarin kytkeytymistä omaan työhönne.

En kuullut Suomalan alustusta, mutta kuulin sen herättäneen vilkasta, jopa kiivasta, keskustelua. Siitä kuulisin mielelläni lisää.

Terveisin Mervi

Henkilökohtaiset työkalut